Usein suomalaisen työelämän arjessa huomaa, että työn suunnittelijoiden ja käytännön tekijöiden välillä on vastakkainasettelua – on jakaannuttu kahteen kuppikuntaan, jotka epäilevät toistensa osaamista ja motiiveja.
Tilanne on sikäli outo, että luultavasti yleisellä tasolla molemmissa ”leireissä” ajatellaan, että suomalainen osaaminen molemmilla osa-alueilla on kyllä lähtökohtaisesti laadukasta ja kaikilla on pyrkimys parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
Olisiko keskinäisen epäluottamuksen syy sittenkin perisuomalainen: riittämätön kommunikointi. Havaintojemme mukaan suunnitteluosaston ja käytännön tekijöiden välinen kommunikointi on monesti täysin riittämätöntä. Mikä onkaan varmempi tapa synnyttää epäluottamusta kuin jättää kertomatta perustelut ratkaisuille ja vältellä tilanteita, joissa on aito mahdollisuus rakentavan palautteen antamiseen? Tai valittaa selän takana huonosta työstä kertomatta huolenaiheesta asianomaiselle itselleen.
Yhteisymmärrys mahdollistaa yhteistyön.
Hyvin helposti huono kommunikointi ja keskinäinen epäluottamus ruokkivat toisiaan. Lopputulos: ”En jaksa yrittää kertoa omista näkemyksistä, kun ei se kuitenkaan johda mihinkään..” tai ”Ei ne edes halua ymmärtää.” Tällainen ajattelutapa monistuu hyvin tehokkaasti ja siirtyy yrityksen kulttuuriin.
On kuitenkin päivänselvää, että parhaaseen lopputulokseen tarvitaan molempia näkemyksiä: suunnittelun teoreettista osaamista ja kokonaiskuvaa sekä käytännön tekijöiden havaintoja olosuhteista ja näkemyksiä siitä, mikä ratkaisu on laadukkaasti ja tehokkaasti toteutettavissa käytännössä.
Looginen johtopäätös asian ratkaisemiseksi: kommunikointia on pidettävä tärkeänä ja sille on luotava mahdollisuudet. Yhteisymmärrys mahdollistaa yhteistyön.