Savunpoistokumppanin huoltoteknikot huoltamassa savunpoistokeskusta. Keskuksesta mitataan mm. latausjännite ja varavoima-akuille tehdään kuormitustestaus.

Hämeenmaan Kiinteistöt – Yli kymmenen vuoden kumppanuus ja lähes 80 huoltosopimuskohdetta

Olemme saaneet kunnian toimia Hämeenmaan Kiinteistöt Oy:n savunpoiston huoltokumppanina jo yli kymmenen vuoden ajan. Huollamme vuosittain lähes 80 heidän kohdettaan Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueella, kattaen erilaiset liikekiinteistöt aina suurista Prismoista pienempiin marketteihin.

"Voin suositella yhteistyötä Savunpoistokumppaneiden kanssa. Heidän tavoitteenaan on huomioida asiakkaan tarpeet ja toiveet mahdollisimman hyvin ja siinä he myös onnistuvat loistavasti. "

Tuukka Aaltoluoto, turvallisuusasiantuntija, Osuuskauppa Hämeenmaa

Hämeenmaan Kiinteistöt ovat aina pitäneet ensiarvoisen tärkeänä pitää huolta kiinteistöjensä kunnosta ja turvallisuudesta. Heidän arvostuksensa kestäviin ja pitkäikäisiin ratkaisuihin kohtaa täysin oman toiminta-ajatuksemme kanssa. On innostavaa ja mielekästä tehdä yhteistyötä laadukkaan työn merkityksen ymmärtävien asiakkaiden kanssa!

Kokonaisvaltaista huolenpitoa: vuosihuoltojen lisäksi myös saneeraukset ja käyttöönottotarkastukset

Vuosihuoltojen yhteydessä laadimme tarkat raportit, jotka sisältävät myös havainnot mahdollisista puutteista. Havaitsemme puutteet, informoimme asiakasta ja tarjoamme valmista ratkaisuehdotusta tarvittavista korjaustoimenpiteistä.

Olemmekin toteuttaneet lukuisia savunpoiston saneerauksia Hämeenmaan Kiinteistöille yhteistyömme varrella. Muutamana isompana esimerkkinä mainittakoon Prisma Forssan, Hollolan ja Launeen savunpoistosaneeraukset. Vuosihuoltojen ja saneeraustöiden lisäksi suoritamme aina tarpeen ja tilanteen mukaan myös erillisiä käyttöönottotarkastuksia silloin, kun kohteisiin tulee esim. laajennuksia tai savunpoiston toimintaan vaikuttavia muutoksia.

Savunpoistoluukkujen kansien vaihtoa. Nosturilla varustettu kuorma-auto nostamassa luukkujen kansia katolle. Luukkujen kannet ovat umpimallisia eli peltiverhoiltuja.
Prisma Forssa 2023 / Kuvassa käynnissä Prisma Forssan savunpoistoluukkujen saneeraus. Vaihdoimme kohteessa 37 päivityksen tarpeessa ollutta savunpoistoluukun kantta.
Lasikatteessa olevat savunpoistoluukut avoinna katolla.
Prisma Hollola 2022 / Muutimme savunpoistoluukut moottoritoimiseksi. Moottoreiden avulla varmistetaan luukkujen tiivis sulkeutuminen ja sitä kautta energiatehokkuus. Muutoksen jälkeen ei kenenkään tarvitse mennä enää lasikatteen päälle sulkemaan luukkuja manuaalisesti.

Yhteistyö toimii, kun asiakkaan tarpeet ja toiveet huomioidaan

Hämeenmaan Kiinteistöille on tärkeää, että kaikki työt suoritetaan häiritsemättä liikekiinteistöjen normaalia arkea tai kaupankäyntiä. Turvallisuus on aina etusijalla, ja työt suoritetaan huolellisesti kohteessa olevien asiakkaiden ja henkilöstön turvallisuutta varmistaen.

Asiakkaamme arvostavat sujuvaa ja vaivatonta yhteistyötä. Kommunikoimme selkeästi ja oma-aloitteisesti, mutta ilman ylimääräistä asiakkaan kuormitusta. Olemme itse yhteydessä muutamaa päivää etukäteen huollettavan kohteen edustajaan ja sovimme tarkemmin huollon aikataulusta ja käytännön asioista. Meillä on myös sisäisesti luodut ohjeet jokaiselle asiakkuudelle, jotta kuka tahansa meiltä osaa ottaa huomioon aina asiakaskohtaiset toiveet ja sovitut toimintamallit.

Joustavaa kumppanuutta suurempiinkin tarpeisiin

Vuosien varrella olemme saneeranneet Hämeenmaan Kiinteistöjen savunpoistolaitteistot, jotka ovat olleet päivityksen tarpeessa. Tällä hetkellä keskitymme enemmän ennaltaehkäisevään huoltoon kiinteistöjen turvallisuuden ja pitkäikäisyyden takaamiseksi savunpoistolaitteiden osalta.

Yllätämme usein asiakkaamme positiivisesti sillä, että meiltä löytyy ammattitaitoista henkilökuntaa myös suurempien kokonaisuuksien hoitoon. Hämeenmaan Kiinteistöt on loistava esimerkki tästä. Älä siis epäröi ottaa yhteyttä, olipa huolto- tai saneeraustarpeesi minkä kokoinen tahansa!

“Voin suositella yhteistyötä Savunpoistokumppaneiden kanssa. Heidän tavoitteenaan on huomioida asiakkaan tarpeet ja toiveet mahdollisimman hyvin ja siinä he myös onnistuvat loistavasti. Sovituista asioista ja aikatauluista pidetään aina kiinni. Olemme myös tyytyväisiä, että meidät pidetään ajan tasalla ja raportit ovat myös hyvin selkeitä. Jos jotain korjattavaa löytyy, saamme Savunpoistokumppaneilta valmiin ratkaisuehdotuksen, mikä tekee yhteistyöstä entistä vaivattomampaa. Kaiken kaikkiaan yhteistyö on sujunut todella hyvin ja toivomme sen jatkuvan samoin myös tulevaisuudessa!”, Tuukka Aaltoluoto, turvallisuusasiantuntija, Osuuskauppa Hämeenmaa

Savunpoistokumppani logo
Savunpoistokumppani

Savunpoistokumppani

p. 010 581 7100 myynti@savunpoistokumppani.fi
Soita meille
Soita meille! p. 010 581 7100