Nostimet pysäköintilaitoksessa valmiina savunpoiston saneeraukseen

Pysäköintilaitos Myyrän savunpoiston ohjausjärjestelmän uusiminen

Uudistimme Helsingin Pasilassa sijaitsevan pysäköintilaitos Myyrän savunpoiston ohjausjärjestelmän. Tavoitteenamme oli korvata vanhentunut järjestelmä nykyaikaisella teknologialla, varmistaen näin pysäköintilaitoksen savunpoiston toimintavarmuus.

"Savunpoistokumppanin oma-aloitteisuus ja ammattitaito näkyivät heidän kyvyssään ottaa kokonaisuus hallintaan ja toimia pääurakoitsijana. Meille tärkeää oli kumppanin luotettavuus, asiantuntemus ja aktiivisuus."

Ari Räsänen, LVI-päällikkö, Ylen toimitilapalvelut

Valintaamme tähän projektiin vaikutti erityisesti selkeä tarjouksemme, joka sisälsi avaimet käteen -ratkaisun. Asiakas arvosti myös sitä, että heidän ainoa tehtävänsä oli tilata palvelu – me hoidimme loput.

Onnistunut projekti lähtee aina hyvästä suunnittelusta

Projektin onnistuminen alkoi huolellisesta suunnittelusta. Ennen tarjouksen jättämistä tutustuimme kohteeseen perusteellisesti, jonka jälkeen räätälöimme ehdotuksen 90-luvun väyläjärjestelmän modernisoinnista. Kun asiakas oli valinnut meidät kumppanikseen, käytännön toteutukseen siirtyminen oli selkeää, sillä suunnitelma oli jo valmiina.

Uusimme pysäköintihallin koko savunpoiston ohjausjärjestelmän. Tämä tarkoitti uusien ohjauskeskusten asentamista ja olemassa olevien keskusten päivittämistä niin, että ne toimivat uuden järjestelmän kanssa yhteen. Säilytimme kaiken vanhan, mikä oli mahdollista ja uusimme välttämättömimmät osat. Muutostyöt sisälsivät väyläkaapeloinnin uusimisen kokonaisuudessaan, jotta järjestelmästä saatiin moderni ja toimintavarma. Projektin päätteeksi koulutimme kiinteistön huoltohenkilöstön uuden järjestelmän käyttöön ja ylläpitoon.

Väylätekniikalla toimiva savunpoiston ohjauskeskus
Moderni väyläpohjainen savunpoiston ohjauskeskus, jonka toiminta määritetään ohjelmallisesti
Vanhaa ja uutta savunpoiston ohjausteknologiaa
Uutta ja vanhaa savunpoisto-ohjausta rinnakkain

Nopeasti valmista aikaiseksi

Projekti oli selkeä ja se toteutui sujuvasti, kun olimme jo suunnitteluvaiheessa ottaneet huomioon kohteen erityispiirteet. Tämän ansiosta itse toteutusvaihe sujui vauhdikkaasti. Työt aloitettiin ja tehtiin syys-lokakuun 2023 aikana kirkkaasti suunnitellun aikataulun puitteissa.

Asiakas on ollut myös tyytyväinen lopputulokseen. Erityistä kiitosta sai se, että pysäköintihalli sai olla käytössä muutostöiden ajan. Tämänkin asian onnistumiseen vaikutti hyvä suunnittelu, jonka ansiosta työt saatiin hoidettua ja aikataulutettua jouhevasti niin, että hallin normaali arki ei häiriintynyt

Palonkestävästi toteutettua kaapelointia.
Kaapelointi toteutettiin turvajärjestelmien asentamista koskevan SFS 6000-5-56 standardin mukaisesti.
Ilmanvaihdon ja savunpoiston säätöpaneeli.
Ilmanvaihdon ja savunpoiston säätöpaneeli. Järjestelmien yhteistoiminta on tarkkaan määritelty.

Savunpoistokumppanin oma-aloitteisuus ja ammattitaito näkyivät heidän kyvyssään ottaa kokonaisuus hallintaan ja toimia pääurakoitsijana. Väestönsuojatilojen kytkeminen uuteen järjestelmään meinasi tuottaa haasteita, mutta sekin saatiin innovatiivisesti ratkaistua. Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Savunpoistokumppani ei vain parantanut järjestelmämme toimintaa, vaan varmisti sen turvallisuuden ja pidensi huomattavasti myös sen käyttöikää. Meille tärkeää oli kumppanin luotettavuus, asiantuntemus ja aktiivisuus.”, Ari Räsänen, LVI-päällikkö, Ylen toimitilapalvelut.

Savunpoistokumppani logo
Savunpoistokumppani

Savunpoistokumppani

p. 010 581 7100 myynti@savunpoistokumppani.fi
Soita meille
Soita meille! p. 010 581 7100