As Oy Lahden Rantaruoho kiinteistö

As. Oy Lahden Rantaruoho, kahden kerrostalon savunpoistolaitteiden sähköistäminen

Syksyllä 2023 toteutimme As. Oy Lahden Rantaruohon kummallekin kerrostalolle savunpoistolaitteiden sähköistämisen. Taloyhtiö on ollut vuosihuoltoasiakkaanamme jo vuodesta 2015 alkaen ja nyt meidät valittiin uusimaan molempien talojen savunpoistolaitteistot.

Ilman vuosihuoltoa kriittinen vika olisi jäänyt huomaamatta

Sopimukseemme kuuluvan vuosittaisen huollon yhteydessä huoltoteknikkomme testasi toisen talon vaijerimekaniikalla toimivan savunpoistoikkunan toimivuutta. Koelaukauksen yhteydessä 23 vuotta vanhan savunpoistoikkunan sarana kuitenkin petti ja jouduimme sulkemaan ikkunan erikoistoimenpitein.

Lähdimme selvittämään asiaa ja kävi ilmi, että ikkunan ulkopuoliset rakenteet olivat lahoja. Löydöksien jälkeen annoimme valmiin ratkaisuehdotuksen savunpoistoikkunan uusimisesta. Taloyhtiön hallitus käsitteli asiaa ja päätti ehdottaa yhtiökokoukselle kummankin talon savunpoistolaitteiston uusimista. Yhden ikkunan rymähtämisestä alkanut selvitystyö antoi pontta muillekin uudistuksille. Nimittäin savunpoistolaitteiston sähköistämisen lisäksi yhtiökokous päätti myös osittain lahonneiden porrashuoneiden ikkunoiden uusinnasta, porraskäytävien seinien maalauksesta, mosaiikkibetoniportaiden hionnasta, hissien lattiamateriaalin uusinnasta ja aikaisemmin osittain tehdyn lukkojenvaihdon loppuunsaattamisesta.

Vanha vaijeritoiminen savunpoistoikkuna vasemmlla ja uusi moottoritoiminen etälaukaistava savunpoistoikkuna oikealla.
Vanha vaijerilla laukaistava savunpoistoikkuna (vasemmalla) ja uusittu sähköisesti toimiva savunpoistoikkuna (oikealla)

Valmista sovitussa aikataulussa

Molempien kiinteistöjen savunpoistolaitteiden sähköistäminen sisälsi palonkestävien kaapelointien toteuttamisen, savunpoistokeskuksien ja laukaisupainikkeiden toimittamisen ja kytkemisen sekä tarvittavan dokumentoinnin laatimisen. Toteutimme lisätyönä myös tuuletuspainikkeet, jotka mahdollistavat jatkossa rappukäytävien tuuletuksen helteillä.

Koska kiinteistöissä suoritettiin myös muita korjaustoimenpiteitä, tuli työt aikatauluttaa muiden toimijoiden kanssa. Hyvällä suunnittelulla työt saatiin rytmitettyä ja urakka saatiin sujuvasti valmiiksi sovitussa aikataulussa.

Asiakkaalta kiitosta kestävästä lopputuloksesta

Asiakas on tyytyväinen kestävään lopputulokseen ja siihen, että ongelmat huomattiin ajoissa. Hyvin toteutetut korjaustoimenpiteet auttavat säilyttämään ja jopa nostamaan taloyhtiön arvoa.

"Jatkamme hyvillä mielin jatkossakin Savunpoistokumppanin vuosihuoltoasiakkaana. He ovat ammattitaitoinen kumppani, joka huolehtii siististä ja laadukkaasta lopputuloksesta. Myös tiedottaminen sujui hyvin. Savunpoistokumppani tuntee vastuunsa ja muistaa kertoa myös asiakkaalle mikä on tilanne. Arvostan heidän tapaansa perehtyä asioihin ja esittää valmista ratkaisuehdotusta."

Olli Jokinen, hallituksen puheenjohtaja, As. Oy Lahden Rantaruoho

Soita meille
Soita meille! p. 010 581 7100