Talvinen kerrostalo, energiatehokkuus

Savunpoiston saneerauksella voi lisätä huomattavasti kiinteistön energiatehokkuutta

Monessa tapauksessa kiinteistön energiatehokkuutta pystytään parantamaan selvästi savunpoistoluukkujen kunnostuksen tai saneerauksen avulla. Esimerkiksi vanhojen kaksikerroksisten savunpoistoluukkujen kattovalokupujen vaihtaminen nykyaikaisiin kolmikerroksisiin tuo jo selkeitä hyötyjä energiatehokkuudessa.

Alempana on esitetty kaksi laskentaesimerkkiä, joista toinen koskee yllä mainittua tilannetta. Monessa tapauksessa saatavissa oleva energiansäästö on selvästi tätäkin suurempi, koska vanhat savunpoistoluukut ja -ikkunat eivät monestikaan sulkeudu tiiviisti, jolloin lämpöä luonnollisesti karkaa huomattavia määriä. Myös esim. erilaiset savunpoistokäytössä olevat lasiset vitraalit ovat energiatehokkuuden kannalta hyvin ongelmallisia sekä sulkeutumisen tiiveyden että lasin läpi tapahtuvan lämmön siirtymisen kannalta. Niiden korvaaminen nykyaikaisilla savunpoistoluukuilla parantaa energiatehokkuutta huomattavasti.

Kupujen ja lasien lisäksi myös savunpoistoluukun jalustan eristävyys on energiatehokkuudessa tärkeässä roolissa. Tässäkin suhteessa nykyaikaiset rakenteet ovat eristävyydeltään huomattavasti parempia kuin monet esim. 1980-luvulla käytetyt vastaavat.

Kattovalokupuja on sekä kiinteinä että savunpoistokäyttöön tarkoitettuja avautuvia savunpoistoluukkuja / savunpoistoikkunoita
Kattovalokupujen kautta päivänvalo valaisee tehokkaasti sisätiloja. Kuvut voivat olla kiinteitä tai toimia avaajalaitteiden avulla savunpoisto- ja/tai uloskäyntiluukkuina.
Savunpoistoluukku kattovalokuvulla avoimena katolla
Kattovalokupu-mallinen savunpoistolukku. Modernit kattovalokuvut ja jalustat eristävät erittäin hyvin lämpöä.

Monessa edellä kuvatussa tilanteessa saneeraus mahdollistaa huomattavan energian säästön, mutta toteutuvaa säästöä on usein hyvin vaikeaa arvioida numeroiden valossa. Saatavilla olevat U-arvot, joilla energiatehokkuuden laskemisessa voidaan käyttää, kuvaavat uusien, hyväkuntoisten ja tiiviisti sulkeutuvien luukkujen ja ikkunoiden lämmöneristystä, eikä huonokuntoisille luukuille ole saatavilla vastaavia arvoja.

Alla on laskettu kaksi esimerkkitapausta, joissa verrataan uusien yksi- ja kaksikerroksisten kattovalokupujen energiatehokkuutta kolmikerroksiseen. Todellisuudessa energiansäästö saattaa siis olla tapauskohtaisesti selvästi suurempaa (jopa monikertaista), mutta alla olevat laskelmat antavat käsityksen asian mittaluokasta.

Esimerkkilaskelmat saatavista säästöistä:

Energiatehokkuudesta: U-arvon pienentymisen kustannusvaikutus

Esimerkkitapaus 1: kaksinkertaisten kattovalokupujen vaihtaminen kolminkertaiseen – 10kpl luukkuja

Lämmitystarveluku (Suomessa keskimäärin n. 4000/vuosi, riippuu jonkin verran sijainnista)
2 Ikkunoiden/luukkujen pinta-ala 14,4m2 (10kpl 1200x1200mm luukkuja)
3 Energian hinta 15c/kWh
4 U-arvojen erotus 1 (kaksinkertaisen kuvun U-arvo: 3,0, kolminkertaisen kuvun U-arvo:2,0)

14,4m2 * 1 = 14,4 W/K (Tarvitaan 14,4W enemmän lämmitystehoa jokaista, sisä- ja ulkolämpötilan erottavaa astetta kohden)

14,4W vuorokauden ajan tekee 0,0144kW * 24h = 0,3456kWh vuorokaudessa kun sisä- ja ulkolämpötilojen erotus on 1 aste.

Tämä kerrotaan lämmitystarveluvulla 4000 * 0,3456kWh = 1382,4kWh vuodessa.

15c/kWh energian hinnalla säästö 207,36€/vuosi

5 vuodessa säästö: 1036,80€

Esimerkkitapaus 2: yksinkertaisten kattovalokupujen vaihtaminen kolminkertaiseen – 20kpl luukkuja

Lämmitystarveluku (Suomessa n. 4000/vuosi, riippuu jonkin verran sijainnista)
2 Ikkunoiden/luukkujen pinta-ala 28,8m2 (20kpl 1200×1200 luukkuja)
3 Energian hinta 15c/kWh
4 U-arvojen erotus 3,6 (yksinkertaisen kuvun U-arvo: 5,6, kolminkertaisen kuvun U-arvo:2,0)

28,8m2 * 3,6 = 103,68 W/K (Tarvitaan 103,68W enemmän lämmitystehoa jokaista, sisä- ja ulkolämpötilan erottavaa astetta kohden)

103,68W vuorokauden ajan tekee 0,10368kW * 24h = 2,488kWh vuorokaudessa kun sisä- ja ulkolämpötilojen erotus on 1 aste.

Tämä kerrotaan lämmitystarveluvulla 4000 * 2,488kWh = 9952kWh vuodessa.

15c/kWh energian hinnalla säästö 1492,80€/vuosi

5 vuodessa säästö: 7464€

Energiansäästöä myös kesällä tuuletustoiminnon avulla

Toinen energiatehokkuuteen liittyvä hyöty, joka osaavassa savunpoiston saneerauksessa voidaan saavuttaa, on savunpoistolaitteiden hyödyntämien kesällä tapahtuvassa kiinteistön tuulettamisessa ja viilentämisessä. Esim. moottoritoimisia savunpoistoluukkujen avulla tilaa voidaan viilentää hyvinkin tehokkaasti käytännössä ilmaiseksi. Energiaa kuluu vain luukkujen sähkömoottoreiden toimintaan painovoiman tehdessä työn.

Energiansäästö on vastuullinen ympäristöteko

Energiatehokkuudella on säästöjen lisäksi tietenkin myös ympäristön kannalta merkittävä vaikutus. Ympäristön kannalta vastuullinen saneerausratkaisu on näiden lukujen valossa myös hyvin usein taloudellisesti järkevää. Toki saneerauksessa saavutetaan muitakin hyötyjä: tietenkin varmistetaan savunpoiston toimivuus ja esim. vesitiiveys on osaavalla saneerauksella turvattu pitkälle tulevaisuuteen.

Soita meille
Soita meille! p. 010 581 7100