Valikoiduimme kumppaniksi tähän projektiin, koska tarjosimme selkeintä avaimet käteen -ratkaisua. Saimme myös kuulla, että hintamme ja kykymme ymmärtää asiakkaan tarpeita vaikuttivat positiivisesti päätöksentekoprosessiin!
Saneerauskohteissa onnistuminen edellyttää tarkkaa suunnitelmaa ja soveltamistaitoa
Projekti toteutettiin alkuvuodesta 2023, jonka aikana modernisoimme kohteen savunpoistolaitteet moottoritoimisiksi. Toteutimme myös järjestelmäkaaviot ja suunnittelimme kaapeloinnin valmiiksi. Itse kaapeloinnin toteuttamisesta huolehti sähköurakoitsija.
Huolellisen suunnittelun merkitys korostui tässäkin kohteessa, sillä jokainen savunpoistoikkuna ja -luukku olivat erilaiset. Tämä on tyypillinen piirre saneerauskohteissa, joka täytyy ottaa hyvin huomioon, jotta hanke saadaan sujuvasti ja aikataulussa valmiiksi. Tälle kohteelle asiakas tilasi myös jatkuvan vuosihuoltosopimuksen. Tämä tarkoittaa sitä, että käymme säännöllisesti joka vuosi testaamassa ja tarkistamassa, että kaikki toimii niin kuin pitääkin.